Tosielämän sankaritarinoita

Jengissä on voimaa

2009-06-24T23:35:00.002+03:00

Tämän kertaisen kirjoitukseni aihe nousi esiin erään JV-koulutuksen yhteydessä. Keskustelimme kurssilaisten kanssa jengeistä ja jengiytymisestä yleensä. Esiin nousivat esim. moottoripyöräjengit, joista useimmilla tuntui olevan varsin neutraali käsitys. Vastaavasti aistittavissa oli myös tunnetiloja pelon ja arvostuksen väliltä. Kysymyksiä sateli esim. siitä, miten jengiläisten kanssa tulisi toimia? Voiko MP-mieheltä pyytää liivit narikkaan? Täytyykö jengejä pelätä? Vastaukseni oli, että kaikkia asiakkaita palvellaan tasapuolisesti, myös jengiläisiä. Liivit luovutetaan normaalisti narikkaan, vaikka niistä löytyisi sanapari MC. Ja pelon sijaan käyttäisin mieluummin sanaparia "terve epäluuloisuus" - puhutaanpa sitten millaisesta jengistä tahansa. Epäluulo ei haittaa työn tekemistä kuten pelko, mutta auttaa pysymään skarppina. Jengeihin liitettyjä pelkoja synnyttää niihin helposti yhdistettävä rikollisuus, kuten väkivalta ja huumeet. Toisaalta mielikuvaa "pahoista pojista" ruokkii omalta osaltaan myös elokuvat ja media.

Jengejä yhdistävä tekijä on tiivis ryhmähenki, voimakas yhdessä tekemisen meininki - olipa tekeminen laillista tai ei. Yleisen käsityksen mukaan jengiin kuuluvaa ei helposti hylätä. Joistakin jengeistä ei pääse edes pois vaikka haluaisikin! Jengeissä omilta vaaditaan uskollisuutta ja vastalahjaksi saadaan lojaalisuutta; tässä on mielestäni oppimisen arvoinen asia, jota pitäisi voida soveltaa myös turvallisuusalalle. Virheitä sattuu ja virheistä opitaan, mutta sormella osoittelusta ja syyllisten jahtaamisesta harvoin on hyötyä. Mielestäni ihanne tilanne syntyy, kun töissä ollessaan tietää saavansa tukea, jos sitä tarvitsee - tiedetään että selän takana seistään. Noloa myöntää, mutta tuntuu siltä että jengiläisten "selustat" ovat keskimäärin paremmin turvattuja kuin esim. turvallisuusalalla työskentelevien. Virhearvio, väärä ratkaisu tai ylilyönti väärässä paikassa saattaa maksaa työpaikan.

Kaveria ei jätetä -periaate tuntuu ainakin välillä unohtuvan turvallisuusalalla, jossa luottamuksen ja lojaalisuuden työyhteisöä kohtaan pitäisi olla kaiken perusta. Olen kuullut ja kokenut kertomuksia työnantajista, joille yhteishenki tarkoittaa porukan kurissa pitämistä pikkumaisen tarkoilla ohjesäännöillä. Omakohtainen kokemukseni on eräästä isosta turvayrityksestä, jossa kahden viikon työskentelyn jälkeen sain suullisen huomautuksen kravatin puuttumisesta; olin lisäksi kiinnittänyt nimilapun väärälle puolelle rintamusta. Vastaavat kurinpalautukset ovat ok, jos ohjesääntöjä rikotaan toistuvasti ja tahallaan. Ylimitoitetut ja suhteettomat sanktiot kuitenkin vain syövät työmotivaatiota ja sahaavat työnsuorittajien ja johtajien välejä.

Virheitä sattuu ja virheistä opitaan myös turvallisuusalalla. On silti eri asia miten virheiden korjaaminen työyhteisössä tehdään.

Keinot kuvaamisen rajoittamiseksi

2009-05-06T09:43:00.017+03:00

Niin järjestyksenvalvojat, vartijat kuin poliisitkin joutuvat työssään puuttumaan ihmisten perusoikeuksiin, joka tietysti herättää vastustusta. On myös totta, että asiakkaillamme on harvoin velvollisuuksia, mutta sitäkin enemmän oikeuksia. Yhdistelmä aiheuttaa sopan, joka poikii runsaasti harmillisia tilanteita, valituksia ja kanteluita. Monesti vielä aivan turhaan. Kirjoitan tänään kuvaamisesta ja sen rajoittamisesta. Tiedän koulutuksista että monia kuvaaminen töissä häiritsee, mutta niihin ei oikeastaan osata puuttua. Tai jos puututaan niin puututaan väärin. Siksi otan asian esille. Vaativa aihe vaatii kuitenkin pientä pohjustusta...

Yleensä järjestyksenvalvojan kertauskoulutuksissa kun aloitan käsittelemään ihmisille kuuluvia perusoikeuksia, kuten sananvapautta, porukan silmistä näkee että tämä aihe "ei kiinnosta" - ei uppoa. Kun kerron sananvapauden pääperiaatteista, ensimmäinen jo nukahtaa. Miksi? Koska asia ei kosketa kuulijoita millään tasolla. Täytyy siis puhua kuulijan äänellä. Joten kysyn ovatko jätkät törmänneet töissä helvetin ärsyttäviin kamerapuhelimilla kuvaajiin - ja heti alkaa tapahtua. Suurin osa kertoo joutuneensa tilanteeseen, jossa asiakas tulee kiusallisesti kuvaamaan, puhelimella, videokameralla tai perus pokkarilla suoraan naaman eteen. Kun kysyn, miten tilanteista on selvitty, vastaukset heittelehtivät huonon ja todella huonon rajamaastossa. Esimerkkejä tulee kameran repimisestä asiakkaan kädestä, ulosheitoista, kuvien poistamisesta (tai poistattamisesta) ja poliisien soittamisesta. Ei näin.

Aluksi täytyy todeta se, että astuessaan julkiseen ammattiin järjestyksenvalvojat, vartijat ja poliisit antavat hiljaisen hyväksyntänsä sille, että heitä saatetaan ammattinsa takia kuvata ja arvostella julkisesti. Se on osittain myös median tehtävä, valvoa esivaltaa. Ei siis parane heti suuttua, kun kamerat räpsivät. Muistutan myös että kuvaaminen -tehtiinpä se sitten millä välineellä tahansa- on osa perustuslaillista oikeutta käyttää sananvapautta. Määritelmä sananvapaudesta menee näin:

Perustuslaki 12§: Jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä.

Jotta kuvaaminen voitaisiin perustella sananvapauden käyttämisenä, kuvaamisen täytyy tapahtua julkisella paikalla, jolla tarkoitetaan:

Järjestyslain 1. luvun 2 §: Tietä, katua, jalkakäytävää, toria, puistoa, uimarantaa, urheilukenttää, vesialuetta, hautausmaata tai muuta vastaavaa aluetta, joka on yleisön käytettävissä tai rakennusta, joukkoliikenteen kulkuneuvoa ja muuta vastaavaa paikkaa, kuten virastoa, toimistoa, liikenneasemaa, kauppakeskusta, liikehuoneistoa tai ravintolaa, joka on yleisön käytettävissä joko jonkin tilaisuuden aikana tai muutoin taajamalla taajaan rakennettua aluetta, joka on osoitettu taajama-liikennemerkillä.

Kuvaaminen on siis osa sananvapautta, jos se tapahtuu julkisella paikalla eli siellä minne kaikilla on vapaa pääsy. Kuvaaminen julkisella paikalla ei edellytä lupaa, koska sananvapauden käyttämisen täytyy tapahtua kenenkään estämättä. Ymmärrätte myös sen, ettei perustuslailliseen oikeuteen voida puuttua kuin laillisin keinoin. Toisin sanoen voimme puuttua kuvaamiseen vain, jos lainsäädäntö antaa meille siihen mahdollisuuden. Ja niitä on tosi vähän. Asian selvittämiseksi heitän muutaman todellisen esimerkin ravintolamaailmasta.

1) Kuvaaminen ravintolan jonosta: Järjestyksenvalvojaa tai muita asiakkaita kuvataan ravintolan jonosta. Ratkaisu: Ei tehdä mitään, korkeintaan hymyillään kameralle. Selitys: Vaikka ravintolan jono todennäköisesti kuuluisikin välittömän läheisyyden piiriin ja siten järkin toimialueeseen, kuvaaja on ensinnäkin julkisella paikalla ja toiseksi hänellä on oikeus käyttää sananvapauttaan kenenkään estämättä.

2) Kuvaaminen ravintolan sisällä: Järjestyksenvalvojaa tai muita asiakkaita kuvataan ravintolan sisällä. Ratkaisu: Sama kuin yllä. Ravintolan pääsymaksut tai ikärajat eivät poista tilan julkisuutta, koska kaikilla on "ikään kuin" mahdollisuus täyttää nämäkin ehdot. Eli kuvaaminen on sallittua lähtökohtaisesti myös ravintolan sisällä. Muistakaa että nyt puhutaan perustuslaista ja sananvapaudesta! VIP-tiloissa tai yleisöltä selvästi rajatuilla alueilla kuvaaminen voidaan kieltää.

3) Taiteellisen esityksen kuvaaminen ravintolassa: Kuvataan taiteilijan esitystä tai showta. Ratkaisu: Voidaan kieltää, jos artisti sitä vaatii. Konsertit, näytökset yms. taiteelliset esitykset sisältävät tekijänoikeudellista sisältöä, josta artisti ja esiintyjä saa elantonsa. Näin on siis perusteltua kieltää taiteellisen, tekijänoikeuksia sisältävän esityksen kuvaamisen.

Siinä oli vain muutamia esimerkkejä. Huomaatte siis, ettei kuvaamiseen voida kovin helposti puuttua. Todellisuudessa tilanteet, joissa voimme puuttua ihmisten oikeuteen kuvata ovat vähissä. Tilanteet liittyvät tosiasiallisen häiriön aiheuttamiseen ja alueen eristämiseen/rajaamiseen yleisöltä. Suosittelen mieluummin vaikka kääntämään sen toisen posken, ennen kuin ottaa kuvaamisesta herneitä nenäänsä.

Siis keinot kuvaamisen rajoittamiseksi ovat:

- Jos kuvaaminen aiheuttaa tosiasiallista häiriötä. Tarkoittaa esim. sitä, että ravintolassa asiakkaat oikeasti häiriintyvät kuvaamisesta, jolloin järjestyksenvalvoja voi pyytää kuvaajaa lopettamaan kuvaamiseen. Pätee myös ulkona ravintolan jonossa, jos yksi asiakkaista häiritsee muita asiakkaita kuvaamisella. Silloin järkki voi pyytää asiakasta lopettamaan kuvaamiseen, tai pääsy ravintolaan estynee. Tosiasiallinen häiriö ei tarkoita sitä, että kuvaaminen häiritsisi jo periaatteellisesti järjestyksenvalvojaa tai ravintoloitsijaa, vaan kyseessä pitää olla todellinen järjestystä tai turvallisuutta häiritsevä tilanne.

- Alueen eristäminen yleisöltä. Helpommin sanottu kuin tehty, mutta toimii esim. ravintolan VIP-tilojen suhteen. Kun alue ei ole enää yleinen paikka, myös kuvaaminen voidaan kieltää.

J.K. Älkääkä hyvät ihmiset menkö ottamaan haltuunne ihmisten puhelimia tai kameroita, ne ovat heidän omaisuuttaan. Puhumattakaan kuvien poistamisesta (tai poistattamisesta), koska niitä suojaa tekijänoikeuslaki - olivatpa ne otettu luvan kanssa tai ilman lupaa.

J.K.K. Kuvien julkaiseminen on täysin eri asia kuin itse kuvaaminen ja asian käsittely vaatisi enemmän blogillisen tekstiä.

Haku päällä

2009-04-30T12:39:00.000+03:00

Sain noin vuosi sitten päätökseen poliisin perustutkinnon ja valmistuin suoraan kortistoon. Karuhkoon päätöstilaisuuteen sisältyi kokoontuminen poliisikoulun auditorioon, jossa kiitettiin kuluneesta ajasta koululla - kahviakin tarjoiltiin. Sitten meille jaettiin monisteet, jossa opastettiin työn hakemista työvoimatoimistosta ja toivotettiin hyvää jatkoa. Aika hyvä alku orastavalle poliisinuralle? Onneksi seuraavalla viikolla telkusta tuli poliisikoulun "haku päällä" -mainos, niin ei hyvin alkanut vitutus mennyt hukkaan.

Tosiasia on, että ilman poliisikoulun (ammattikorkeakoulu nykyisin) työharjoittelijoita Suomen poliisi menisi tukkoon. Järjestelmä on rakennettu niin, että laitokset saavat poliisikoululta ilmaista työvoimaa reiluksi puoleksi vuodeksi kerrallaan ja vastaavasti - mitä enemmän laitokset imevät harjoittelijoita - sitä enemmän poliisikoulu saa kouluttaa lisää opiskelijoita ja siten lisää määrärahoja. Järjestelmän hyvä puoli on se, että märkäkorvainen poliisiopiskelija pääsee tekemään ja näkemään, miten poliisin töitä oikeasti tehdään. Ongelma on vain siinä, kun laitos huomaa saavansa miehiä riviin ilmaiseksikin, niin miksi siitä pitäisi maksaa? Ja sitten ihmetellään miksi poliiseja on a) kortistossa b) pitkissä määräaikaisissa viroissa eikä vakinaistamisia tapahdu.

Jatkuvilla määräaikaisuuksilla ja työharjoittelija-rumballa voidaan toki säästää lyhyellä tähtäimellä, mutta pitkässä juoksussa toiminta tulee vielä kalliiksi poliisille. Ensinnäkin poliisin työ vaatii sitoutumista ja ponnisteluja yhteisen hyvän puolesta. Mitä luulette käyvän jätkien (tässä organisaatiossa myös naiset ovat jätkiä) motivaatiolle, kun niitä vedetään hiekkapusseina neljän kuukauden määräaikaisuudesta toiseen ja mahdollisesta pestin jatkumisesta ei kuitenkaan ole mitään tietoa? Toiseksi määräaikaisella työntekijälle ei poliisilaitoksella ole puhevaltaa; väärässä paikassa sanottu oma mielipide voi koitua viransaannin esteeksi, kun joku pikkupamppu vetää jutusta herneet nenään.

Olen nähnyt monta alle 30v kaveria, jotka ovat aivan kypsiä poliisintyöhön ja pompotteluun. Omalla harjoittelujaksollani aloin jo miettiä työn mielekkyyttä, kun työpari totesi aina työvuoroon tullessaan että "vittu kun vituttaa tulla töihin". Kun kiinnostus työtä kohtaan hiljalleen hiipuu, ainakin itselleni tulee mieleen kysymys, miten tämä vaikuttaa työn laatuun tai turvallisuuteen?

Niin kauan kuin olen poliisiorganisaation kanssa ollut tekemisissä, olen huomannut että määrärahoja vilautetaan silloin kun äläkkä mediassa on suurimmillaan. Lupauksia työpaikoista ja tulevista määrärahoista annostellaan sopivasti niin, että pahimmat koirat ovat hiljaa. Nyt määrärahoja pitäisi taas olla tulossa, mutta kentän suunnalta tiedän että määräaikaisuudet jatkuvat edelleen eikä vakinaistamisia ole näköpiirissä. Lyhyt soittokierros ympäryskuntien poliisilaitoksille kertoo saman vanhan tarinan; "uusia paikkoja ei ole (eikä tule) mutta laita vain ne paperit tulemaan, eiköhän sitten ensi keväänä kun määrärahoja saadaan lisää...".

Paras kuulemani selitys, miksi konstaapelin määräaikaista virkaa ei jatkettu on, että laitoksen piti samaan aikaan hankkia autoihinsa uudet talvirenkaat...